Case Levitettävä kontti M75iMorehousen malliston päätuotetta, levitettävää konttia M75 on valmistettu vuodesta 1998 alkaen. Syksyllä 2010 syntyi päätös tehdä uudenlainen levitettävä kontti. Uudesta kontista haluttiin tehdä käyttäjäystävällisempi ja entistä nopeampaan toimintaympäristöön soveltuva. Tuotekehityshankkeelle luotiin tavoitteet asiakaspalautteen sekä tuotantoteknisten ja -taloudellisten seikkojen pohjalta. Tuote haluttiin tuoda teknisesti korkealle tasolle. Keskeinen kehityskohde on ollut tuotteen modulaarisuus ja toimintojen integrointi osaksi konttia. Näin ollen esimerkiksi perinteisessä kontissa olleesta avauslaitesarjasta on luovuttu ja sen korvaa kontissa hydraulisesti toimiva avausmekanismi. Irrallisten laitteiden osuus on siis minimoitu. Toiminnan nopeuteen panostettuUuden avausmekanismin avulla kontin avaaminen kuljetuksesta käyttökuntoon kestää noin kymmenen minuuttia, ja avaamiseen riittää yhden henkilön työpanos. Vakiovarustukseen kuuluu myös polttoainekäyttöinen lämmitin, joten kontti voidaan lämmittää käyttöä varten jo kuljetuksen aikana. Visiona olikin, että kontti olisi heti avaamisen jälkeen valaistu, sähköistetty ja lämmitetty. Vastaa tiukkoihin vaatimuksiinKontin suunnittelussa otettiin huomioon myös useat eri käyttökohteet. Siksi kontti on CSC-katsastettu, mikä helpottaa kansainvälisissä kuljetuksissa. Kontti suunniteltiin alusta alkaen siten, että siihen on tarvittaessa mahdollista toteuttaa ballistinen suojaus. |
|




